1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Ritavuori ry ja sen kotipaikka on Lapua.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen Lapuan Ritavuoren alueen toimijoita, yhdistyksiä, yhteisöjä sekä yksityisiä henkilöitä Lapuan Ritavuoren alueen kehittämiseen, viihtyvyyden lisäämiseen ja elinvoimaisuuden parantamiseen sekä kannustaa tuomaan esiin omia ajatuksiaan ja omaa osaamistaan yhteisten asioiden eteenpäin viemiseksi. Yhdistyksen tavoitteena on saada aikaan yhteistoimintaa koko Lapuan Ritavuoren alueella sekä lisätä alueen yhteisöllisyyttä, elinvoimaa ja pitovoimaa kuten myös sosiaalista pääomaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
- voi järjestää koulutus-, neuvonta- sekä tiedotustilaisuuksia
- tekee aloitteita Lapuan kaupungin eri toimielimille
- harjoittaa tiedotus- sekä julkaisutoimintaa
- toimii muutoin vastaavin tavoin tarkoituksensa toteuttamiseksi
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi, hankittuaan tarvittaessa asianomaisen luvan, järjestää huvitilaisuuksia sekä arpajaisia. Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä avustuksia ja se voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää sekä irtainta omaisuutta.
3. Jäsenet
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus, joka pitää heistä erillistä, henkilötietolain mukaista luetteloa.
Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavalla tavalla edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa. Kannatusjäsenellä on yhdistyksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi eroaminen pöytäkirjaan. Eroaminen voidaan tehdä myös sähköpostin välityksellä, mikäli eroilmoituksen lähettäjä on pyytänyt ja myös saanut sähköpostin vastaanottajalta lukukuittauksen.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut. Erottamisen perusteena voidaan pitää myös tilannetta, missä yhdistyksen jäsen on menettelyllään tai sen ulkopuolella huomattavalla tavalla vahingoittanut yhdistystä tai sen toimintaa, eikä täten enää täytä yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Vuotuisen jäsenmaksun sijaan sekä varsinainen jäsen että kannattajajäsen voivat suorittaa kertakaikkisen jäsenmaksun, jonka suuruudesta päättää vuosikokous.
Maksut voivat olla erisuuruisia kummallakin jäsenryhmällä ja niihin kuuluvilla yksityishenkilöillä, yhteisöillä ja säätiöillä. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.
6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut 8–10 varsinaista jäsentä. Hallituksen varsinaisille jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan, tilinpitäjän ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun siihen on aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallituksen jäsenten palkkioiden ja matkakorvausten suuruuden päättää yhdistyksen vuosikokous. Hallituksen on valmisteltava vuotuinen taloussuunnitelma hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta.
Hallitus voi perustaa alaisuudessaan toimivia työryhmiä ja kutsua kokouksiinsa asiantuntijoita.
7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. Hallitus voi lisäksi antaa nimenkirjoitusoikeuden nimeämälleen henkilölle yksin tai yhdessä edellä mainittujen henkilöiden kanssa.
8. Yhdistyksen tilikausi ja tilin-/toiminnantarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilin- /toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Tilin- /toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Yhdistyksen vuosi-/etävuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi–toukokuussa. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta joko yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä paikallislehdessä tai vaihtoehtoisesti jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse heidän ilmoittamillaan osoitteilla. Jäsenen on ajoissa itse tiedotettava yhdistyksen osoiterekisterin pitäjälle, mikäli sähköpostinsa vaihtuu tai se ei ole enää voimassa.
11. Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- kokouksen avaus
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilin-/toiminnantarkastajien lausunto
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
- vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis-, jäsenmaksujen ja kannatusjäsenmaksujen suuruudet sekä päätetään hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten, sekä tilin-/toiminnantarkastajien palkkio ja matkakorvausten suuruus
- päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä ja valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet
- valitaan yksi tai kaksi tilin-/toiminnantarkastajaa ja heille varatilin-/toiminnantarkastajat
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle vähintään 14 päivää ennen vuosikokousta niin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa
© Ritavuori ry, Lapua
